Pikkujoulun huumaa 12.12.2015

Leena Koulouris

Petteri vois nenässään, valon tuoda pimeään… Laulun sanat alkoivat ihan itsestään soida päässä, kun lähestyimme Annen autolla täysin pimeässä poukkoillen, lähinnä onneen luottaen, että Hervannan metsien keskeltä vielä löytyy Majarannan joulujuhlapaikka. Viimein kun pääsimme perille, oli meitä siellä vastassa varsin kodikas ja joulutunnelmainen miljöö.

Sisällä puuhailtiin jo asiaankuuluvalla innolla. Takkaan puhalleltiin jo kotoista valkeata ja keittiössä hääräiltiin ahkerasti. Pöydälle olikin jo kertynyt monenmoisia jouluisia herkkuja ja ne näyttivät vain lisääntyvän sitä mukaa kun vieraita alkoi saapua.

Joulupukkia odotellessa lauleskeltiin ja asiaankuuluva jännitys alkoi tiivistyä mukavasti. Viimein Joulupukkikin pääsi perille mutta hänelle piti ensin kaikkien laulaa yhdessä.

Joulupukki kuitenkin muistutti, että yhden lapsen pitäisi laulaa hänelle vielä, että lahjojen jako pääsisi onnistuneesti alkamaan, hui, hui, kuka uskaltaa???

Tilanteen pelasti yksi pieni tyttö, Kinga, joka rohkaisi mielensä ja kajautti reippaan laulun josta ilahtuneena Joulupukki sitten alkoi lahjoja jakamaan ja iloa ja jännitystä riittikin kaikille.

Tämän riemun jälkeen nautittiin lisää herkkuja, juomia ja kuunneltiin musiikkia ja ilta jatkui hauskoissa ja riemukkaissa merkeissä ja kaikilla oli kuten laulussakin sanotaan:
 ”hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen”. Illan kohokohtiin kuului myös Florin Dimulescun kitaran säestyksellä esitetyt romanialaiset laulut.

Osallistujia oli lapset mukaan laskien 40 ja juhlissa nähtiin myös yksi ihan uusi jäsen, Anja Keränen, joka vastikään oli palannut Romaniasta Suomeen ja liittyi meihin. Panostimme tiloihin tänä vuonna, oli toivottu saunaa perinteiseen suomalaiseen tapaan ja viihtyisyyttä.

Lämmin kiitos kaikille järjestäjille ja osallistujille hauskasta joulujuhlasta! Ensi vuonna jälleen uusiksi!

comments powered by Disqus
Yhteystiedot
Osoite:
Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4
33100 Tampere
tampereen.suomi.romania@gmail.com
Rekisterinumero: 190.094
Y-Tunnus: 2936142-4
Hallitus
Säännot
Ota yhteyttä