100 vuotta romanialaista musiikkia

Sopraano Cristina Radun ja pianisti Antti Vahtolan esittämä 100 vuotta romanialaista musiikkia on suomalaisella näyttämöllä kaikkien aikojen ensimmäinen ainoastaan romanialaisten säveltäjien teoksista koostuva konsertti.

Miniatyyrit lauluäänelle ja pianolle sekä soolopianolle kutsuvat tamperelaisen musiikkia rakastavan yleisön nauttimaan vuosisadan aikana Romanian alueella luodun musiikin rikkaudesta ja omaperäisyydestä.

George Enescun ja hänen henkisten jälkeläisten sävellysten lisäksi ohjelman vokaalimusiikki tarjoaa tilaisuuden tutustua Mihai Eminescusta nykypäiviin saakka sepitettyyn romanialaiseen runouteen.

CRISTINA RADU – BIO

Cristina Radu on Brașovin oopperan solisti, vakioesiintyjä sekä romanialaisilla että kansainvälisillä konserttilavoilla ja Transilvania-yliopiston musiikkitiedekunnan yliopistonlehtori. Äänimaailman kiehtovuus saattaa hänet alati uusien kappaleiden pariin aikakaudesta riippumatta, renessanssista nykyaikaan, joita hän tutkii sekä laulajana, jonka repertoaariin sisältyvät oopperalaulu, oratorio ja kamarimusiikki, että kuuntelijana, pedagogina ja kirjailijana. Hän esiintyy säännöllisesti laajan yleisön oopperaan tutustuttavissa radio- ja televisio-ohjelmissa. Hänet on palkittu useissa kilpailuissa, joihin lukeutuvat Mihail Jora, Queen Elisabeth International Music Competition of Belgium ja Royal Opera Covent Gardenin Jette Parker Young Artists Programme. Cristina Radu on julkaissut kirjan Moderni näkemys oopperalaulajan koulutuksesta (Editura Muzicală, Bukarest 2017).

ANTTI VAHTOLA – BIO

Espoolainen pianisti ja laulaja Antti Vahtola viihtyy monipuolisesti kaikkien musiikin tyylikausien parissa nykysäveltäjien kantaesityksistä aina renessanssin vokaalipolyfoniaan saakka. Erityisen inspiroivana hän kokee työskentelyn erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa.

Vahtola valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2000. Laajentaakseen musiikillista perspektiiviään Vahtola on opiskellut pianonsoiton lisäksi myös fortepianon ja urkujen soittoa sekä laulua. Opintojaan hän on täydentänyt Saksassa, Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa. Taiteellisen työskentelyn lisäksi Vahtola toimii pianonsoiton lehtorina Musiikkiopisto Juvenaliassa, Espoossa.

Vahtola on tehnyt lukuisia konsertti- sekä studioäänityksiä Yleisradiolle sekä pianistina että laulajana. Keväällä 2019 julkaistiin Antti Vahtolan ja klarinetisti Mikko Raasakan suomalaista musiikkia klarinetille ja pianolle sisältävä CD-levy ”Unknown - Tuntematon”.

Yhteystiedot
Osoite:
Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4
33100 Tampere
tampereen.suomi.romania@gmail.com
Rekisterinumero: 190.094
Y-Tunnus: 2936142-4
Hallitus
Säännot
Ota yhteyttä