Jokaisen rakennusmateriaalin kestävyydellä on rajansa, joten jokainen rakennus, kuten myös kaikki elävät organismit, voi kasvaa vain tiettyyn rajaan asti. Tätä rajaa voi venyttää äärimmilleen nerokkaiden rakennusprosessien avulla, jos on herkkyyttä ymmärtää luonnon kaikkein syvimpiä salaisuuksia.

Roomalaiset loihtivat tiilirakennuksiinsa uskomattoman pitkiä jännevälejä, keskiajan muurarit lähes uhmasivat painovoimaa tarkasti tasapainotetuilla kivikaarillaan, ja Gustav Eiffel kohotti maansa lipun aikansa korkeimman metallirakennelman huipulle.

Jo 113 vuotta ennen Eiffeliä Surdestissä, Romanian Maramuresissa, joukko vailla matemaattista osaamista olleita paikallisia käsityöläisiä luotti statiikan lakeja koskevaan intuitioonsa ja rakensi maailman korkeimman puukirkon – titteli jonka rakennus tosin menetti vain muutamaa vuotta myöhemmin lähistölle rakennetulle samankaltaiselle kirkolle. Maan pinnalta katolla olevan ristin kärkeen ulottuvat 72 metriä vastaavat noin neljännestä Eiffeltornin korkeudesta, ja tuon kohti taivasta kurkottelevan komeuden alttarin edessä on päivittäisiä rukouksia lausuttu jo 250 vuoden ajan.

Koostaan huolimatta Surdestin kirkko ei hyökkää silmille eikä häiritse sydämen rauhaa, vaan huokuu nöyryyttä, viisautta, hienostuneisuutta, yksinkertaisuutta ja suurta muotojen harmoniaa – edustaen täten ennemminkin romanialaista sielua kuin teknistä osaamista.

Kolme ortodoksisille kirkkorakennuksille tyypillistä tilaa, nartheks (katettu eteishalli), päälaiva ja alttari, kattavat vain muutaman askelenmitan kokoisen alueen. Koruttomia hirsiseiniä rei’ittävät muutamat pienoiset ikkunat, joiden ansiosta sisätiloja hallitseva valo on hengellisen tunnelmallista eikä kirkasta päivänvaloa, joka yleensä kirkoissa tulee sisään lasimaalausten läpi.

Eräs vaikuttava elementti on massiivinen ja tukeva kahdesta osasta rakennettu katto, jonka jakaa vaakasuorasti kahtia voimakas varjo. Yhdessä seinien yläreunan ja katon yhtymäkohdan luoman varjopiirin kanssa tämä muodostaa kaksi voimakasta vaakasuoraa arkkitehtuurista piirrettä, jotka saavat kirkon istumaan ympäristöönsä yhtä luonnollisesti kuin metsän puut lepäävät ympäröivien kukkuloiden reunamilla. Kuten sopivaa on, tästä tukevasta rungosta nousee kohti taivasta neliskulmainen ja linnoitusmainen torni, joka sekin päättyy vahvaan varjolinjaan ja jatkuu siitä ylöspäin erittäin elegantisti pitkänomaisena pyramidina.

Kirkon ulkopuoli on hyvin vaatimattomasti koristeltu, jolloin puun omat erityispiirteet tulevat näkyviin. Ainoastaan kuistin pilarit ovat koristeellisemmat, sillä niitä peittävät kyseiselle Maramuresin osalle tyypillisistä porteista tutut kuvioinnit, jotka ovat erittäin tärkeä osa paikallista kulttuuria.

Holvikattoinen, täysin puusta valmistettu sisätila on koristeltu suoraan seinien puupinnalle maalatuilla maalauksilla sekä pienillä ikoneilla, joita kehystävät alueelle tyypilliset koristekankaat. Penkit ja käsin tehdyt matot täydentävät pienen kirkkosalin, joka itse asiassa muistuttaa kovasti perinteisistä maramuresilaisista taloista löytyvää “puhdasta huonetta”. Koska puhdas huone on pääasiassa ikonien ja myötäjäisten säilytys- ja esittelytila, ovat kirkon nartheks ja tämä kodin pyhän paikka hyvin saman oloisia.

Astuessaan sisään maramuresilaiseen kirkkoon, ihminen ikään kuin samalla astuu sisään kaikkiin tässä upeassa maailmankolkassa sijaitseviin taloihin. Surdestista tekee kuitenkin erityisen se, että samalla kun kumartaa päänsä mahtuakseen sisään oviaukosta, joka on aivan liian pieni ihmisten suurelle ylpeydelle, ajatus kohoaa kohti taivasta pitkin korkeinta kellotornia, jonka huipulla oleva risti kohoaa korkeuksiin ja löytää paikkansa taivaan tähtien joukossa.

Käännös romaniasta: Immo Syrjäläinen